Lintuja voi harrastaa ympäri vuoden

Kari Kekki:

Muutin Köyliöön 1995. Asiaan vaikutti kaksikin asiaa. Ensinnäkin silloinen tyttöystäväni, nykyinen vaimoni asui Köyliössä ja se toinen vaikutin oli paikallinen linnusto. Muistan joulupäivän 1993, kun lähdin käymään välillä Kullaalla. En ehtinyt kovin pitkälle ajaa, kun tien vierestä osui silmiini isokokoinen kiurulintu, arokiuru. Taisi olla silloin Suomen 7. havainto lajista.

Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Sekä lintumaailmassa, että lintuharrastajien joukoissa. Monet hyvät lintupaikat ovat muisto vain ja legendaarinen Köyliönjärven lintusoutukin on historiaa. Oma harrastamisen tapa on muuttunut myös ja ainakin kokemusta on karttunut vuosien mittaan.

Harrastan lintuja monella tapaa ja yksi niistä on pinnojen laskeminen. Pinnoista puhuttaessa nyrkkisääntö on: 1 lintulaji=1 pinna. Eli harvinaisuudesta ei saa mitään extrapinnoja eikä isoista, samaa lajia olevista parvista saa kuin yhden pinnan. Pinnakategorioita on lukuisia. Elämänpinna, vuodenpinna, pihapinna, Säkylänpinna, unipinna, 1.1.-pinna ym. ym. Eli ollakseni sekava otetaan esimerkiksi kuvitteellinen tilanne. Isokihu lentäisi pihamme yli etelää kohti. Saisin siitä elämän-, piha-, vuoden-, spontaanihavainto-, Säkylän-, ja ihan minkä muun pinnan, jonka vain osaisin keksiä. Pinnakategorioita siis voi keksiä, mutta havaintoja ei saa. Lintuharrastus perustuu harrastajien rehellisyyteen ja harvinaisimmat havainnot joutuu kyllä perustelemaan hyvinkin seikkaperäisesti Rariteettikomiteoille. Jos havainto isokihusta hylättäisiin ko. komiteassa, en saisi siitä yhtään pinnaa.

Vuoden vaihtuessa ja tammikuun ensimmäisen päivän koittaessa poikkeuksetta tulee lähdettyä linturetkelle. Vaikka en kerääkään intohimoisesti ns. vuodenpinnoja, niin ensimmäisen päivän retki antaa aina jonkinlaisen pohjan vuoden alkuun. Tammikuun retket keskittyvät Säkylän ja Euran alueille. Lauhoina talvina tammikuun ensimmäisellä viikolla järvien ollessa auki ja peltojen lumettomia voi ensimmäisen viikon aikana nähdä näillä seuduilla 60-70 eri lajia. Aiemmin Hallavaaran kaatopaikka oli erinomainen lintupaikka varsinkin talvisin, kunnes jätteiden käsittely parani vieden mukanaan perusedellytyksen miksi se keräsi isoja lintumääriä eli niiden ravinnon määrä väheni. Kymmenen vuotta sitten saatoin viettää laatuaikaa kaatopaikalla tuntitolkulla kuvaten lokkeja ja muita lajeja, joita linssiin löytyi.

Helmikuu on aina ollut se rauhallisin kuukausi lintuharrastuksessa. Toisaalta on hyvä vähän hengähtää ennen kuin kevätmuutto alkaa ja viimeistään silloin on hyvä tyhjentää linnunpöntöt edellisvuoden pesistä. Yhä useammin nykyään kevätmuutto voi tosin alkaa jo helmikuun puolella.

Helmi-maaliskuu on erinomaista aikaa pöllöjen kuunteluun. Tosin niitä tulee harvemmin käytyä kuuntelemassa nykyään. Yksinkertaisesti niitä on vähemmän kuin kaksikymmentä vuotta sitten ja sitä myöden niiden huutelu on satunnaisempaa.

Maaliskuusta kesäkuun alkuun onkin pelkkää taivaalle tuijottelua. Itse tykkään seurata muuttoa ja vaikka se vaikuttaa joidenkin silmiin tyhjänpäiväiseltä seisoskelulta, pystyy useiden vuosien havaintoja vertailemalla saamaan käsityksen lintukantojen tai esimerkiksi muuttoreittien muutoksista. Vietän keväällä paljon aikaa Vinnarin lintutornilla eli Pispassa. Aiemmin Uitamon pengersilta oli paras paikka keväisin sillan rummussa olleen virrankehittimen ansiosta. Paikalla oli iso sula jo aikaisin keväällä ja paikalle kertyi suuria määriä sorsalintuja.

Näkyvä muutto alkaa loppua toukokuun alun jälkeen ja kesän lähestymisen huomaa lähinnä yön aikana ilmestyvistä uusista laulajista. Arktisten vesilintujen toukokuista muuttoa täällä näkee niukasti, mutta jonkinlainen muuttoreitti niilläkin on yli Köyliönjärven.

Touko-kesäkuun vaihteessa linturetkeni muuttuvat painottuen aamuöihin ja aikaisiin aamuihin. Tämä johtuu siitä, että tuohon vuoden aikaan linnut liikkuvat ja laulavat aktiivisimmin klo 3-9 välissä. Jos aikaiset kesäaamut tykkää vain nukkua, menettää paljon luonnon tarjoamasta kiihkeästä näytelmästä. Kesällä kuulee myös erityisiä yölaulajia, kuten satakieliä, kerttusia, sirkkalintuja, ruisrääkkiä. Köyliönjärvi on erinomainen ympäristö monille näistä lajeista. Laajoja ruovikoita ja pajupusikoita, jossain vielä heinäpeltoja ja niittyjäkin. Vaikka monille ihmisille maisema olisikin siistittynä ja pusikot poistettuna miellyttävämpi silmällä, linnuille ja luonnon muille eliöille se on huonompi vaihtoehto.

Kesä on nopeasti ohi ja ensimmäiset paluumuuttajat lähtevät jo kesäkuun alkupuolella. Viimeistään heinäkuussa liikehdintä kiihtyy ja on helpoiten havaittavissa vanhojen kahlaajien muuttaessa ja lintuparvien kerääntyessä sopiviin paikkoihin aterioimaan. Joskus muinoin paras paikka kahlaajien havainnointiin oli Lännen tehtaiden allasalue, mutta nykyään paikka on aidattu ja vartioitu eikä mahdollisuutta havainnointiin enää ole.

Elokuun alkupuolelta lähtien suuntaan retkeni tavallisesti Säkylän pelloille. Puidut hernepellot houkuttelevat paljon monenlaisia lintuja. Hanhia, lokkeja, kahlaajia, varpuslintuja ja niitä väijyviä petolintuja. Syksyllä on sikäli mukavaa retkeillä, että syyskuun alun jälkeen riittää, kun lähtee liikkeelle vasta seitsemän aikoihin aamulla. Syksyllä käyn usein myös Säkylässä Pyhäjärven rannalla Pihlavan leirikeskuksen sillalla seuraamassa muuttoa. Se on erinomainen niemenkärki seurata varsinkin vaelluslintujen liikehdintää. Tiaisia, tikkoja ja närhiä näkee sieltä aivan poikkeuksellisia määriä verrattuna alueen muihin paikkoihin. Hyvänä lintupäivänä sillalla saattaa vierähtää kuusikin tuntia. Lisäksi peippojen, kirvisten ja rastaiden muuttomäärät ovat kunnon muuttopäivänä huomattavia. Olennaista olisikin osua paikalle tällaisena päivänä. Ajan myötä on tosin jonkin verran tullut kokemusta esimerkiksi tiettyjen tuulen suuntien vaikutus lintujen liikehdintään. Voimakkaat kylmänpurkaukset syksyisin tietysti vaikuttavat asiaan myös saaden linnut lähtemään kohti etelää.

Viime vuosien aikana Köyliönjärven Kankaanpään ranta on kerännyt syksyisin isoja määriä hanhia, joutsenia ja satunnaisesti vesilintuja. Paikka on myös erinomainen, jos haluaa kuvata lintuja. Parhaiten se onnistuu autosta nousematta. Linnut pelkäävät ihmistä, mutta usein eivät välitä autoista mitään. Loppusyksyllä Köyliönjärvelle saapuu tuhatpäisiä isokoskelokerääntymiä, usein ne viipyvät joulukuun alkupuolelle, jollei järvi jäädy. Niiden ohessa viivyttelee hanhia ja vesilintuja. Lokakuusta joulukuun itselläni ohjelmaan kuuluu myös retkeily Pyhäjärven rannoilla. Osin tämä selittyy Pyhäjärven pinnakisalla, joka järjestetään perinteisesti lokakuun viimeisenä lauantaina. Tätä edeltävällä viikolla tarvitsee pohjustaa joitakin lajeja, jotta niiden löytyminen 11 tunnin kisan aikana onnistuisi. Joukkueita tässä tapahtumassa on ollut vuosittain 10-12.

Harrastan myös lintujen piirtämistä, maalaamista ja valokuvaamista. Harvoin tosin syntyy mitään luonnoksia maastossa perinteisellä kynä-paperi yhdistelmällä. Digikuvaamisen myötä lintujen dokumentointi on tullut helpoksi. Yksinkertaisimmillaan tilanne on esimerkiksi jonkin oudon lajin tai yksilön suhteen seuraava; puhelimen kameralla otetaan kuva kaukoputken läpi, lähetetään WA-viestinä jollekin, joka tuntee itseä paremmin okulaarissa olevan kummajaisen. Tähän kuluu minuutteja, kun asia varmistuu. Vastaavasti ”ennen vanhaan” otettiin kuvia filmille, vietiin kehitykseen ja todettiin viikon kuluttua, että jokainen ruutu on niin tärähtänyt tai väärin valottunut, ettei linnun lajista saa selvää. Totta kai vihkoon tai lehtiöön piirtämällä pystyy laittamaan muistiin olennaisia asioita. Itse kuitenkin tartun nykyään retkillä todennäköisemmin kameraan kuin kynään. Kuvia käytän myös apuna taiteillessani myöhemmin lintuja. Toki vihko ja kynä- yhdistelmä toimii edelleen parhaiten merkittäessä muuttavien lintujen määriä ja lajeja.

Kotona retken jälkeen kirjaan havainnot Tiiraan, joka on Birdlife Suomen lintutietopalvelu. Tämän lisäksi kirjaan usein tuplaversiot perinteiseen havaintovihkoon. Jos on tullut kuvattua paljon päivän aikana, kuvien karsintaan, muokkaukseen ja julkaisuvalmiiksi laittamiseen menee yllättävän paljon aikaa.

Vuosien saatossa linturetkeilyn ympäristöystävällisyys on alkanut mietityttää. Eihän se kovin ekologista ole ajella autolla ympäriinsä, päivän retkellä voi hyvinkin tulla kilometrejä 50-100. Olenkin yrittänyt viime vuosina lisätä pyöräilyn määrää, lähikohteet ovat kuitenkin ihan vieressä. Lisäksi viime kesä oli ensimmäinen, kun harrastin yölaulajaretkiä Köyliönjärvellä melonnan ohessa. Kaikkein ympäristöystävällisin retkeilytapa itselleni on kävellä takapihalle, laittaa kaukoputki pystyyn ja alkaa havainnoida lintuja. Yksi kriteereistä taloa hankittaessa olikin sen sijainti ajatellen lintuja. Kahdenkymmenen vuoden ajalta tontiltamme on kertynyt havaintoja 200 eri lajista.

Niiden vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana, joina olen retkeillyt Köyliön ja Säkylän alueella on linnustossa tapahtunut dramaatisia muutoksia. Pesimälajistosta on hävinnyt peltosirkku käytännössä kokonaan ja vastaavasti pikkuvarpunen on nykyään lähes joka pihan lintu. Räystäspääsky on katoamassa, samoin keltavästäräkki. Uudehkona ilmiönä on hanhien keväinen esiintyminen alueen pelloilla. Tämä johtunee siitä, että hanhien keväiset levähdysalueet ovat siirtyneet Etelä-Suomeen. Metsät ovat sirpaloituneet pienemmiksi ja metsätiaisten määrät ovat pienentyneet, samoin pöllöistä esimerkiksi helmipöllö on lähes kadonnut pesimälinnustosta. Vastaavasti eteläisistä lajeista jalohaikara liitetään tulevaisuudessa pesimälajistoon kuten viiksitimalin suhteen on jo tehty.

Kuten alussa totesin, myös lintuharrastajien joukoissa on vuosien saatossa tapahtunut paljon. Jossain vaiheessa näytti huolestuttavasti siltä, että tulevaisuudessa ei lintuja enää harrasteta alueella. Nykyään on taas aktiivisia harrastajia ja lisänsä siihen ovat tuoneet lähinnä luontovalokuvausta harrastavat ihmiset. Mukavaa olisi, että nuorempaa polvea tulisi mukaan. Toisaalta myös muualla on nähtävissä eläköityneiden ihmisten lintu- ja luontoharrastusinto. Yksi lintuharrastukseen houkutteleva muoto voisi olla esimerkiksi Kansalaisopiston lintuharrastuskurssi, mutta se tarvitsisi myös aktiivisen vetäjän. Alueen lintutorneista Sarvonlahden torni on vielä hyväkuntoinen, mutta edellä mainittu Vinnarin torni alkaisi olla kipeästi kunnostuksen tarpeessa. Samoin joskus oli alueen harrastajien joukossa ajatus uudesta tornista jonnekin Köyliönjärven eteläpäähän, mutta se on jäänyt toistaiseksi haaveeksi.