Siirry sisältöön

Sofia-paperinukke

Taiteilija Raija Äärin suunnittelema paperinukke on saanut innoituksensa historillisen
henkilön – säkyläläisen Sofia Vätin (1877-1961) – elämäntarinasta.
Sofia oli poikkeuksellisen oppinut ja sivistynyt nainen. Tästä osoituksena perimätieto,
jonka mukaan hän oli ainoa henkilö yleisön joukosta, joka pääsi keskustelemaan
presidentti Svinhufvudin kanssa tämän vieraillessa Säkylässä 1930-luvun alussa.
Hän oli myös taitava käsityöihminen ja ompeli kaikki vaatteensa itse,
kutoi kankaita ja tilasi muotilehtiä aina Pariisista asti.
Muodin lisäksi Sofia kestitsi mielellään ystäviään ja hänet tunnettiinkin etevänä pitokokkina. Raija Ääri on koonnut Taidehallinsa (Rantatie 381, Säkylä) yhteyteen
”Sofian huoneen”,  jossa on esillä Sofia Vätin esineistöä, kirjeitä sekä tekstiilejä.

Paperinuken hinta on 7 euroa Paperinukkeja on myynnissä Taidehallilla sekä Säkylä-seuran hanketoimistolla
(Rantatie 254).