Siirry sisältöön

Säkylän Jokeri 2018 – Kauko Aalto

Säkylän Jokeri 2018 on Kauko Aalto. Hänet tunnetaan musiikin monitoimimiehenä Säkylässä, Satakunnassa ja laajemminkin Suomessa. Hänen rakkain instrumenttinsa on harmonikka, jota hän on soittanut vuosikymmenet yhdessä Mikko Tuomolan ja Jukka Nurmen kanssa. Miehet ovat ahkerasti käyneet viihdyttämässä etenkin vanhusten palvelutaloissa ja erilaisissa yhteislaulutilaisuuksista. Kauko Aalto tunnetaan myös Omat Pojat –orkesterin solistina. Aallolla on ollut keskeinen rooli vuonna 1984 perustetun Säkylän seudun harmonikkojen synnyssä ja toiminnassa. Hän on alusta asti luotsannut yhdistystä puheenjohtajana ja tehnyt yhdessä aktiivisen hallituksen kanssa harmonikansoittokulttuuria tunnetuksi lukuisten koulutusten ja konserttien avulla. Aallon aloitteesta Säkylässä järjestettiin paikallisin eläkeläisvoimin Suomi 100 –konsertti, joka onnistuneena tapahtumana sai jatkoa keväällä 2018.